Synkkä Syysunelma 2017 – näinkin siinä on voinut käydä

OJyn kestävyysurheilutoiminta (suunnistus, seikkailu-urheilu, Kalevan kierros jne)

Moderator: Make

Synkkä Syysunelma 2017 – näinkin siinä on voinut käydä

Postby Juhana » Tue 24.10.2017 20:52

Synkkä Syysunelma, tuo perinteinen, jo toista kertaa järjestetty tapahtuma. Jatkaa Mammuttimarssin henkistä perintöä. Eli reipashenkinen jotos, vaatii vähintään lievää suunnistustaitoa. Tai ainakin ymmärrystä kartasta.

Viime vuonna oli ensi kosketus tähän pimeään tapahtumaan. Tosin viime vuonna matka kesti niin kauan että aurinkokin ehti jo vähän valaista.

Tapahtumaa ympäröi mystiikka, jota järjestäjien selväsanainen salakieli ei yhtään helpota. Jonkinlaiselle blogi-sivulle ilmestyi kuitenkin syksyn kuluessa hajanaista tietoa tapahtumasta. Ratamestarin ennakkopalat eivät käytännössä valaisseet yhtään lisää mitä Hänen mielessään on saattanut liikkua. Kisaohjeissa päästiin jo vähän hajulle mitä saattaisi olla tarjolla. Tapahtuman perusajatus on TIK – tee ite karttas. Ja lisäksi pitää itse selvittää, missä tapahtuman aikana pitäisi käydä. Tätä jälkimmäistä Ratamestari vähän helpotti kertomalla muutamalla sanalla rastinpistettä, kuten esimerkiksi ”heijastuva.ihmiset.luottaa”. Päättele sitten siitä. Kisaohjeiden lisäksi järjestäjät pyrkivät turvaamaan selustaansa pelastusuunnitelmalla. Sen mukaan kilpailukutsussa pakollisina varusteina mainittaisiin mm
* säänmukainen varustus varautuen myös keskeytykseen ja usean tunnin odotteluun maastossa
* toimiva matkapuhelin jota pidetään auki koko kilpailun ajan, varavirtalähteet
* kompassi ja oma karttamateriaali
* valaisin
* heijastinliivi tai vastaava
* riittävä määrä juomaa ja energiaa
* ensiapupakkaus

Hyvä että olivat edes tässä koska varsinaista kilipalukutsua en onnistunut koskaan (tai siis ainakaan tähän päivään mennessä) löytämään. Ja jääköön sitten vielä arvuuteltavaksi oliko noita kaikkia kunnolla mukana. Tai mihin kaikkeen hakaneulojen tulkitsen soveltuvan. Siitä huolimatta suosittelen kuuntelemaan järjestäjien (viisaita?) sanoja.

Kuluva syksy on ajoin ollut melkoisen sateinen, joka on omalta osaltaan rajoittanut sokeristen ulkoilua, myös minun. Jos ei ole pakko, poimin rusinat pullasta. Sekalaisista ajatuksista osallistumisen ympärillä huolimatta kyselin kuitenkin seuraa tapahtumaan. Viimevuotinen kaveri valitettavasti oli nyt esteellinen mutta ilmeisesti viimeisestä kerroin vain rusinoista ja kiertäjistä Solisti vaikutti otolliselta maaperältä. Syysrogassa koettelimme jälleen toisiamme ja selvisimme ehjänä maaliin. Matka oli tosin vain luokkaa puolet Syysunelmasta. Siitä huolimatta Solisti osoitti jopa itse kiinnostusta ja jo tapahtumaa edeltävänä tiistaina sovimme että myöhän lähetään. Tässä vaiheessa ilmoittautuminen oli jo suljettu, mutta järjestäjät eivät taaskaan ymmärtäneet omaa parastaan ja päästivät meidät takaovesta. Eivätkä kysyneet kuin sairaudet/lääkitykset. Ja sitäkin vain meiltä. Olisiko kannattanut ottaa ulkopuolinenkin mielipide?

TIK -osuus ei nyt välttämättä langennut minulle, mutta tulin kuitenkin sen tehneeksi kisaohjeiden ilmestyttyä. http://pikakartta.fi/, http://pullautuskartta.fi/ ja https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/ tulivat tässä vaiheessa tutuiksi. Homma näytti selvältä. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla?
Päädyin tekemään pullautuskartalla 15k karttoja, edellisviikonlopun rogassa kun 17,2k tuntui niin hyvin toimivalta. Rastipisteillä oli useinmiten väliä aika paljon eli yhdelle A4:lle ei ehkä mahtunut kuin nippa nappa yksi väli. A3:lla hommasta sai jo paljon paremman kuvan. Tulostelin setit A4:sia esisuunnitteluun ja osallistumispäätöksen yhteydessä sovimme että Solisti printtailee jossain vaiheessa A3:set. Mitä sitä ihminen tekeekään helposti virheitä!

H-hetken lähestyessä aloin kasata tarvikkeita. En ole (vielä) viitsinyt harrastaa pidempiä jotoksia joten garderobissani ei oikein ole kaikkia niissä tarvittavia varusteita. Finnishwanderer lupasi ystävällisesti lainaan juomaliivinsä mallia Ultimatedirection PB Adventure Vest 2.0. Kiitos siitä. Ehdin jopa testata liiviä kympin lenkillä. Minimalistina kaikenlaiset härpäkkeet, kuten juomapullot häiritsevät menoa, mutta testin perusteella päättelin kuitenkin selviäväni.
Muuta tavaraa tuli em pakollisten lisäksi pieneen pussiin vileda & keittiöpyyhe ja toiseen pieneen pussiin toinen aluspaita, alushousut ja sukat. Sekä evästä parit reissumiehet, pari High5 Zero-juomatablettia sekä kourallinen myslipatukoita. Sekä vähän muuta, johon en sitten loppujen lopuksi koskenut.

H-hetken lähestyessä evästin pienen päivällisen ja johan se Solisti soitteli että kohta lähetään. Paitsi että oli unohtanut toimistolla printata kartat, vieläkö ehtisi kurvata tekemässä sen? Tietämättä kuinka kauan siinä olisi mennyt päätimme että näillä mennään, onhan noita A4:sia parit setiti. Mikä oli virhe.
Niinpä lähdimme kohti Päijät-Hämettä. Matkalla käytiin ensimmäistä kertaa läpi rastit ja rastivälit. Homma vaikutti selvältä. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla? Kävimme lyhyen keskustelun keskeyttämisperusteista. Kovin syvälliseen analyysiin emme sortuneet, koska emme tienneet, mitä Ratamestari olisi meille yön tunneille keksinyt. Väsymyksen torjumiseksi kävimme vielä kahvilla Route 24:ssa, Solisti otti oikein sikamunkin, itselle riitti lautasen kokoinen possumunkki.
Orastavassa sokerihumalassa oli ilo saapua Aurinkorannan Armin pimeälle pihalle. Ulkotulet yrittivät kovasti valaista ympäristöä, mutta synkkä syyspimeys kietoi koko tienoon syleilyynsä ja vankka sumu varmisti, että näkyvyys pysyi rajoittuneena. Osuimme kuitenkin pihaan. Että tällaista keliä.

Olimme paikalla kaikesta huolimatta hyvissä ajoin ja järjestäjät luovuttivat haltuumme gps-seurantalaitteen. Kilpailunumeroa ei ollut rypistettäväksi. Pakkaamattomat tavaramme löysivät nopeasti (oikeat?) paikkansa taskuista ja ehdimme hyvin haastatella muitakin paikallaolijoita. Ja erityisesti keskustella mahdollisista reitinvalinnoista. Homma vaikutti helpolta. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla? Synkempi ja Synkin -taivaltajat saateltiin matkaan iltakahdeksalta, kauaa ei mennyt kuin tuikut hävisivät pimeyteen. Live-seurannassa oli kohta nähtävissä, miten alkupään rastia voi pummata vetämällä yhden risteyksen pitkäksi. Kohta meillekin saa nauraa.
Vireystila oli sitä mitä usein ennen starttia on. Väsynyt. Jännittynyt. Flegmaattinen. Passiivinen. Luottamus omiin kykyihin oli normaalilla tasolla. Edeltävä viikko oli liikuntoilun kannalta keskimääräistä parempi, vajaan neljän tunnin roga-lenkki, parit rullahiihdot ja ihan pari juoksulenkkiäkin, yhteensä reilu 12h ja huoltoa täysimääräisenä 7/7. Lisäksi vielä käynti Veripalvelussa kupattavana. Kehoa oli valmisteltu rennonletkeän yöjuoksua varten.

Meidät päästettiin vihdoin irti iltayhdeksältä. Tiedossa olisi pitkä matka, joten alussa ei voi kuin hätäillä. Niinpä lähdimme rauhallisesti liikkeelle ja jo muutaman kymmenen metrin jälkeen olimme jalankulkijoiden letkan keulilla. Annoimme kuitenkin päiväjärjestyksen palautua siihen oikeaan ja hölkkäsimme säästömoodilla keulan tuntumassa. Ensimmäiselle rastille reitti olisi selvä, asfalttitietä etelään ja siitä jostain jyrkänteen jälkeen vasemmalle metsäuralle. Kartta kertoi pian totuutensa, tiestä lähti useita tieuria joita ei oltu merkattu karttaan. Ja pimeässä, sumussa, piti erikseen kohdistaa tuikku tienvarteen notta tieuran edes kunnolla havaitsi. No, uralle. Ei oltu tästä vähään aikaan isosti kuljettu. Kostea ruoho kostutti välittömästi kengät. Ura mutkitteli kerran, pari. Useammankin. Kunnes loppui. Hakatulle alueelle. Seuraavat seitsemän minuuttia sitten rämmimme soisessa maperässä ja risuissa kunnes kirja löytyi. Aloitimme siis toisella kotimaisella.
”Och så hade kändisbarnet dött och hade varit tvungen att bortförklara dödsfallet.”
Kartta, kartan tarkkuus ja metsänhoidolliset toimenpiteet löivät kuin märkä rätti ja palauttivat maanpinnalle. Näennäisesti heleppo ei pimeässä välttämättä olekaan helppo.

No, kohti uusia haasteita ja polulle kohti kakkosta. Polkua pitkin taivalsi rennon letkeää hölkkää useampi muukin, joten oli helppo mennä säästömoodissa. Possumunkki ja kofeiiniannos alkoivat potkia eli vire tuntui hyvältä. Suunnitelma oli selvä, Vetikkoon ja siitä pellon poikki lounaisnurkasta lähtevälle polulle. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla? Pellolla vesi iloisesti litisi askeleen alla ja tie tuli vastaan niinko pitikin. Ja tien toisella puolen tukeva aita. Vasen vai oikea? Päädyimme kuitenkin vasempaan. Mikä oli sitten virhe? Seuraavankin pellon reunassa oli aita, niinpä jatkoimme tietä eteenpäin. Kohta totesimme, että alamme olla kartan reunalla ja emme tiedä, mitä edessä on. Jälkeenpäin tarkeastellessa karttapussissani olisi ollut A3-kartta tulostettuna A4-kokoon mutta päällimmäisenä ollut A4-ote alueesta loppui pahaenteisesti toisen rastin pohjoispuolella... Kiitos porukan pääsimme meille tuntemattoman osuuden ja jälleen kartan reunalle. Itse rasti naulattiin hyvin, aika lailla korkeimallahan kohdalla se oli.
”`Luovuta jo`, kehotti Bilquis isäänsä. `Mitä sinä haluat?`”
Opetus: TIK myös muualta kuin ihan rastiviivalta ja rasteista, ihan siis vaikka koko pitäjästä. Ajatuksesi reitinvalinnasta ei välttämättä toteudu, koska Ratamestari on kuitenkin päässyt tutkailemaan maastoa ihan päivänvalossa (näin ainakin voisi olettaa) ja tilaisuuden tullen hyödyntää yllättävät esteet.

Seuraava(kin) rastiväli näytti kartalta todella helepolta. Polkua pitkin vaan. No, ihan kakkoselta lähdimme varmuuden vuoksi metsää pitkin ja vasta vajaan 300m päästä hyppäsimme ojan yli vasemmalle ja uralle. Pidämmekö me tosiaan näin paljon varvikossa vaeltamisesta? Kuurjoella oli vielä rypsi puimatta. Emme kuitenkaan lähteneet sotkemaan, vaan kiersimme pihapiirin kautta. Anteeksi jos häiritsimme.
Itseäni paljon kokeneemmat pitkänmatkantaivaltajat ovat kertoneet, että tapahtumissa pitää muistaa evästää. Eväät kannattaa jaksottaa, jokaiselle urakkaa sekä nesteen että kiinteän muodossa. Jos jaksolta jää yli, se yleensä palkitsee nitkahtamisena ennen, kuin kaikki jaksot on selvitetty. Eli siis ensimmäinen myslipatukka nassuun.
Kailaniemen vanha valkea koira oli juuri niin rauhallinen vahtikoira kun oli kerrottu. Hyvin ymmärsi myöhäisillan kulkijoiden olevan asiallisella asialla. Ehkä? Navetta kierrettiin varmuuden vuoksi vähän väärältä puolen ja Solisti totesi aidassa olevan sähkön. Se ei kuitenkaan häntä pidätellyt. Matkanteon aikainen juttelu muista aiheista saattaa aiheuttaa keskittymisen herpaantumisen. Niinpä SM-erikoispitkän erikoispitkä rastiväli sekoitti pasmamme ja meinasimme pummata. 50sek harharetki on tämän mittaluokan reisussa kuitenkin pähkinöitä.
”myös etupihan ruohokenttä ja rakennuksen takana oleva lammen tuulessa väreilevä pinta näkyivät.”

Kolmosen jälkeen tiellä pieni huoltotauko, karttojen sämplääminen. Pitkissä jotoksissa kaiken pitää toimia. Mutta vain sopivalla intensiteetillä. Farmakologinen ohjelma oli ilmiselvästi epäonnistunut, molemmilla. Itsellä kaasutti usein, Kailanpohjan jälkeen Solistin oli pakko vierailla metsässä. Ihailin sillä välin pimeyttä. Juuri ja juuri näki, missä on puita, missä aukeampaa. Muuten maisemat jäivät salaisuudeksi, jonka synkkä pimeys kietoi syleilyynsä. Harmi, syksy saattaa olla myös kaunis. Koitin kuvitella.
Housunsuo osoittautui taas osin ryteikköiseksi ja ojat leveiksi. Onneksi penger oli edes joten kuten tukeva joten pääsi kokeilemaan pomppua. Onneksi riitti. Vaikkakin turvekylpyhän ei tällä ulkonäöllä olisi välttämättä pahitteeksi?

Synkkä Syysunelma jatkaa Mammuttimarssin uimarastiperinnettä. Joku osaa varmaan kertoa miksi tällainen ohjelmannumero on yleensäkin otettu ohjelmaan? Ilmeisesti siksi että pitkissä jotoksissa on tärkeää huolehtia hygieniasta?
Puitteet oli onneksi kunnossa, katos, jossa pukeutua ja pulahduksen jälkeen pihamajassa kyrsää tarjolla. Pyrimme toimimaan nopeasti eli kuteet pois ja laiturille odottelemaan omaa vuoroa.Niin ne muutkin tekivät. Rannalla kävi aika vilske. Pakollinen varuste, järjestäjien kelluntaliivi oli tässä vaiheessa jo temperoitu, taatusti märkä ja kylmä. Tai viileä, kelihän oli pari astetta plussan puolella, vesi jonkun tiedon mukaan +6C. Eli ei vielä edes jäässä. Hygienia tuli siis hoidettua nopeasti ja veljellisesti kuivasimme toistemme selän viledalla. Puhtaat, kuivat alusvaatteet olivat tässä vaiheessa luksusta. Tosin sukat eivät olleet enää puhtaat eivätkä kuivat sen jälkeen kun jalat sukelsivat takaisin kenkiin. Olisiko vedenpitävät sukat ihan oikeasti toimiva ratkaisu?
”Kuiva, langanlaiha hongankolistaja, silmät kirkkaimmat mitä hän oli nähnyt, näennäisesti maailma tasapainoisin ihminen. Mutta hän tiesi enemmän.”

Sivun repimisen jälkeen siis pihamajassa tarjolla kyrsää. Korkkasin tässä vaiheessa myös ensimmäisen leivän. Niitä evästäessä toinen juomapullo tuli tyhjäksi, joten täydensin vesivarastoja puolella litralla. Koitimme olla ripeitä, mutta aikaa rastilla kului kaikkiaan melkein puoli tuntia kun nopeimmat selvisivät vartissa.
Riensimme matkaan orastavan horkan saattelemana. Hassu tunne koittaa hölkötellä, kun jalkaterä ei toimi yhtään. Kaikki lihakset polven alapuolelta tuntui olevan täyskohmeessa. Pari seuraavaa rastiväliä menikin sekä kuvainnollisesti että käytännössä sumussa. Alkumatkan puhe oli kadonnut, taivalsimme hiljaisuudessa tasaisia teitä. Koetimme pitää matkavauhdin rennonreippaana notta keho lämpiäisi. Sormeni olivat lähes toimintakyvyttömät, hyvä kun sain rastikirjan sivun repäistyä. Solistilla oli onneksi mukana hiihtohanskat, kuivat. Kiitos huomaavaisuudestasi. Niinpä tungin märät sormikkaani taskuun ja vaihdoin hanskoihin. Tämä siis opetuksena, kuivat ja tarpeeksi lämpimät hanskat säästää harmilta.
”`Ei!` Eve kiljaisi. `Ei sairaalaan`.”
Nousumetrejä ei Laitialan kartanon mailla ollut tarjolla kuin ehkä yksi. Yöllisessä sumussa maailma supistuu pieneen valokeilaan. Kartasta tiesimme(?) että tuossa on peltoa ja kohta alkaa metsäsaareke. Kiiluvankukkula tarjosi tasamaantamppauksen jälkeen reilun 30m nousun. Pohkeet eivät kiittäneet. Onneksi niissä kuitenkin alkoi jo veri kiertämään ja tunto palailemaan. Kiiluvankukkula oli varmaan kiva mäki mutta valitettavasti maisemat jäivät nyt arvoitukseksi.
”Eräissä muissa Dosseyn mainitsemissa tutkimuksissa ilmeni, että rukoukset ja aikomukset vaikuttavat aivan samalla tavoin myös kasveihin, bakteereihin ja elottomiin esineisiin.”

Puhe palasi taivaltajiin.
Valitsimme oikoreitin pohjoiseen. Se osoittatui rytöiseksi sekin. Ja pelto kynnetyksi. Onneksi oli edes jonkinlainen penger. Peltoniemessä valitsimme vinkkien perusteella pihapiirin kierron sänkipellon kautta. Ei välttämättä kannattava reitinvalinta. Rytöä oli jo tapahtumassa tarpeeksi koettu. Sänkipellot oli muutenkin hyvässä kosteudessa. Jos sillä nyt enää tässä vaiheessa olisi väliä, että rapa roiskui. Meinasi iskeä epävarmuus, kun emme katsoneet kompassia vaan vain karttaa, mutta polku oli kuitenkin oikea. Itse rastia aloimme kuitenkin kuikuilemaan ihan liian aikaisin. Pimeässä maiseman hahmottaminen on näköjään eri hankalaa. Sivuja pääsimme repimään vajaa kymmenen minuuttia sen jälkeen kun ensimmäisen kerran luulimme askeltavamme kohti kulttuuripläjäystä.
Pelihuumori on selvästi kovilla pienten mutkien ja pimeydestä jatkuvasti eteen paljastuvien rytöjen ansiosta. Hyvän puolella oli, että alkumatkan vatsavaivat alkoivat kummallakin helpottamaan. Tai eivät enää häirinneet muun ryytymisen läpi. Kyrsä vielä muistutteli itsestään röyhtäysten maussa.
Seuraava väli on onneksi lähinnä tiejolkottelua. Positiivista oli, että hölkkäryhti tuntui edelleen pysyvän kuosissa ja askel suhteellisen rentona. Tai ainakin siltä tuntui, tiedä sitten miltä näytti.
Näennäisesti helppo kumpare ei tulekaan vastaan niin nopeasti kun oletamme ja teemme ylimääräisen kierroksen suonlaidalla. Alunperin ajatus oli mennä heittämällä yli suon mutta reisun kokemukset saivat mielen muuttumaan ja palasimme samoja jälkiä kohti pellon reunaa. Mikä oli virhe. Sitä ennen pieni huoltotauko eli kantapäiden pikasuojaus leukolla. Jostain syystä koetellut kengät kuitenkin vähän hiersivät akillesta. Pellonreunakaan ei ollut hyvä reitinvalinta, metsänlaita oli siltä puolelta varmuuden vuoksi harvennettu. Ja sehän takaa että rytöä löytyy. Neulansilmä ja kulttuuri sentään löytyvät niiko pitikin.
”Connie nodded, her face lowered toward the table. After a bit she said, `All I want is to climb up all over him. All the time`”

Seuraavaksi olisi ollut tarjolla pienet oiot mutta lyhytjalkaisena esteratakävely synkässä kuusikossa ei kiinnosta, joten tievalinta vie voiton. Neulansilmän jälkeen sitä on kuitenkin taas tarjolla. Hotelli helpotus osoittautuukin jälleen Ratamestarin erikoiseksi ja heinikossa ei näe nokkaansa pidemmälle.
Solisti lausui toiveikkaasti josko tämän jälkeen olisimme voiton puolella rytörymyämisestä. Oi kuinka väärässä hän taaskin oli. Viimeinen haaste oli jälleen näennäisesti helppo puikkaus tieltä polun kautta kelolle. Puikkauksessakin oli kuitenkin tehty metsätöitä ja hakkuuaukealla kelo kajasti jo kauas. Tosin se ensimmäinen oli tyhjä arpa, vasta se kauempi oli ratkaisu. Ja luonnollisesti sitäkin edelsi muutama ojanylitys esteratoineen.
Loppuun valitsimme mahdollisimman turvallisen polku-tie -yhdistelmän ja vaikka kuinka pelkäsin, ei sitä oltu onneksi katkaistu yllättäviin siltatöihin tai keksitty muuta mukavaa. Niinpä loppuun taisi tulla sitten reisun nopein kilometri.

”Ponnistukset jumalattaren eliminoimiseksi onnistuivat lopulta.”
”Kate ei heti ymmärtänyt. Hän ei tiennyt yrittikö mies laskea karkeaa leikkiä.”
”`Niinkö luulette?` sanoa paukautin”
”`Luovuta jo`, kehotti Bilquis isäänsä. `Mitä sinä haluat?`”
”`Boz looked better,` Harrigan said. `Don´t pay any attention, sonny`”
”käskin tytön ajaa hyvin hitaasti kotiin ja lähdin itse mukaan. Lapsukainen poltti taas niitä inhottavia savukkeita, vaikka hänellä meni jo niin hyvin.”
”Etenkin Corazzi ja Zagero olivat väsymättömiä, ja Theodor Mahler, vaitelias juutalainen, jonka koko sanavarasto oli tähän asti käsittänyt vain paritavuisia vastauksia, oli ihmeen sisukas, täysin epäitsekäs ja tyytyväinen ja rasitti heiveröistä ruumistaan niin ankarasti, etten olisi ikinä uskonut hänen kykenevän moiseen.”

Järjestäjät tekivät loppuun saakka erinomaista työtä, keitto ja sauna upposivat aamun tunteina otolliseen maaperään.

Oliko reisu tekemisen arvoinen? Sitä mietin maanantai-aamuna järsiessäni tapahtuman nimikkoruisleipää, joka oli lähes yhtä hyvää kuin itse tekemäni. Antaa ajan kullata muistot. Jos niitä jäi.

Numeronurkka:
* gps seuranta 50,8km
* Suunto Ambit 2S 48,8km, +625m
* korkein kohta 176 mpy, vähän ennen viimeistä rastia
* matalin kohta 81mpy, useita Housusuon tienoilla tahi uimarastilla

eväitä kului
* pari High5 zero juomatablettia
* kaksi 25g Pirkka-myslipatukkaa
* energiapatukka
* kaksi reissumies-leipäparia
sekä uimarastilla järjestäjien kyrsä
lisäksi läpi reisun tuli kannettua muutama myslipatukka sekä pari energiapatukka

Reisun opetuksia on useita. Tuossahan ne jo aika lailla tulivatkin.
Otteet rasteilla olleista kirjoista, meidän sivultamme. Eivät tosiaankaan välttämättä siltä, missä juuri silloin olimme, mutta olivat kuitenkin aina todella osuvia. Järjestäjät ehkä julkaisevat kirjasarjan. Ehkä. Jossain vaiheessa.

Tapahtuman aikana kohdattuja hajuja ja makuja ei tässä pysty kuvailemaan. Niitä kuitenkin riitti.
Tuntemukset vaihtelivat vuoristorataa, niitä ei pysty selittämään. Ne vain täytyy kokea.
Suurin osa tapahtumista oli iltayhdeksän ja aamukuuden välillä. Silloin kun normaalit ihmiset lepäävät ja näkevät unia.
Tai ehkä tämä kaikki oli vain mielen tuottamaa aistimusta?
Unta?
rokkia ja sporttia ...
Juhana
 
Posts: 55
Joined: Wed 19.01.2005 17:01
Location: Vantaa

Return to Kestävyysurheilu

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest

cron